1585

Otsikon luku ei listaa mun univajetuntimääriä, lukemattomia kouluartikkeleita tai edes edellisen viikon aikana katsomiani Täydelliset naiset -jaksoja, vaikka läheltä liippaakin ;) Näiden sijaan kysessä on vuosiluku, joka kertoo, kuinka vanhaa kirjaa pitelin tänään käsissäni.

Olen tässä jaksossa Baltian maiden politiikkaa ja historiaa käsittelevällä kurssilla, jonka yhteydessä teimme opintoretken British Libraryn tutustuaksemme sen superlaajaan baltialaiseen kokoelmaan (meinasin muuten äsken kirjoittaa Baltialaiseen as in Baltic, bloggailu on siis hyvinkin suotavaa paitsi harrastuksena myös suomenkielisen kirjoitustaidon ylläpitäjänä). Huoneeseen astuessamme huomioni kiinnittyi ihan ensiki pöydälle levitettyihin, 1500-1900-luvulla painettuihin joko Baltiaa käsitteleviin tai baltialaisiin kirjoihin, enkä voinut uskoa millaisen luottamuksen osoituksen oikein saimme, kun mukanamme ollut kirjaston edustaja rohkaisi meitä selailemaan teoksia. En tiedä, kuinka monen thigs to do -listalle kuuluu monta sataa vuotta vanhojen kirjojen käsittely, mutta kun oikeasti saimme ne eteemme, koko luokka oli aika lailla oooh-fiiliksissä.

Koulu on siis tosiaan täällä päässyt jo kunnolla vauhtiin, mutta tässä jaksossa mulla tuntuu onneksi jäävän vähän enemmän vapaata aikaa, ehkä siksi, että brittiyliopistojen hurjaan työtahtiin on jo tullut totuttua. Viime viikonlopun omistin melkein kokonaan muulle kuin koulutyölle: lauantaina kävin äänestämässä, kävelyllä Fitztroviassa, pubissa ja Canary Wharfin jääveistosfestareilla, sunnuntaina taas naputtelin kokonaisen kasan työhakemuksia, joista yhdestäkän ei ole kuulunut vielä mitään, mur. ;) 

Maanantaina mulla oli vapaata, joten päätimme lähteä T:n kanssa tutustumaan lähiseutuun. Otimme oikein järkkärinkin mukaan, joten kuvitelkaa riemumme, kun aivan sattumalta eksyimme aivan superihanalle kukkulalle, josta avautui ehkä parhain koskaan bongaamamme näkymä yli koko kaupungin, Canary Wharfin pilvenpiirtäjsitä aina Fitztrovian BT-torniin saakka! Harmi vain, että kameran akku oli unohtunut matkasta :p. Siksi tällä kertaa mulla on tarjota katsojille vain poikaystävän kännykkäkameralla napattu otos, mutta ainakin herra itse uhkasi vievänsä mut puistoon vielä useamman kerran, jee!


Neljätuntiseksi venyneen kävelylenkin jälkeen lähdin vielä koulukavereideni kanssa elokuviin. Olin bongannut, että yhessä pieness ja perinteisessä leffateatterissa Notting Hillissä on maanantaisin opiskelijaliput vain3,5 puntaa, mikä on todella edullinen hinta täälä ja varmasti myös Suomessa. Elokuvaksi valikoitui The Iron Lady, jossa mahtava Meryl Streep esittää rautarouva Thatcheria. 

Tiistaina mulla sitten olikin koulua koko viikon edestä. Keskiviikkona kävelin kotoa Camdenin kautta koululle vain saadakseni paria tuntia myöhemmin poikaystävältäni vähä vähemmän tyytyväisen puhelun - olin nimittäi ttanut vahingossa hänenkin avaimeni mukaansa lähtiessäni kaupungille. Lähdin tietysti saman tien metrolla kotoa kohti, mutta kotiin tullessani bf oli jo ehtinyt kiivetä ulos ikkunasta ehtiäkseen ajoissa tärkeään tapaamiseensa, koomista. :)

Eilen olin taas vaihteeki aika ahkera: mielenkiintoisen aamutunnin jälkeen lähdimme koulukaverini kanssa yliopiston järkkäämille vapaahetoistyömessuille. Kansainvälisille mahdollisuuksille varattu osasto ei oikei innostanut - en ymmärrä, mitä järkeä on siinä, että majoituksen, kaikkien kulujen ja tekemänsä työn lisäksi osallistujat joutuvat vielä maksamaan usein aika korkean osallistumismaksun - mutta Lontoosta sen sijaan löytyi toinen toistaan mielenkiintoisempia vapaaehtoisprojekteja. Messujen jälkeen poikkesin vielä kaupoissa ja löysin kokonaiset kolme superkivaa ostosta. Niistä lisää myöhemmin, nyt Täykkäreiden pariin! :)

Kommentit