Fitzrovia ja jääveistosskabat

Oma ääni kuulostaa videolla aina vähän hassulta, mutta se oli viimeinen asia, jonka huomasin saatuani äsken nähtäväkseni pari viikkoa sitten kuvatun minifilmin erään projektin yhteydessä järkätyltä kävelyretkeltä, jolle ystäväni kanssa osallistuin. Kierroksen jälkeen osallistujia siis pyydettiin kertomaan kokemuksiaan kameralle, ja minähän tein työtä käskettyä. Olisin tosi voinut tehdä myös vähän parempaa työtä: esimerkiksi katsoa koko ajan suoraan kameraan enkä hakea innoitusta viereisestä pöydästä ja puhua ihan normaaliin tahtiin ilman noi viiden sekunnin välein toistelemaani "mmmmh" ja "uhhmm" -ääniä. Onneksi en entään tunkenut mukaan sellaisia monen suomalaisen suosimia puhetaidon helmiä kuin "niinku" "tota" tai "tota noin niin". No ei, oikeasti video on mielestäni hauska ja pienistä virheistä on hyvä ottaa oppia ensi kertaa varten :) Lisäksi se muistutti minua iitä, etten olekaan vielä tainnut kertoa koko kierroksesta mitään täällä blogin puolella.

Kävelyretki siis järjestettiin Fitzroviassa. Suoraan yliopistomme länsipuolella sijaitseva alue on keskeisestä sijainnistaan huolimatta onnistunut säilyttämään tietyn syrjäisen salaperäisyyden - jopa niin hyvin, etten ollut aiemmin tutustunut siihen kunnolla. Ainakin lauantaina keskipäivän aikaan kaupunginosan kaduilla oli paljon tilaa, ja vierailimme monilla hauskoilla pikkukujilla, jollaisia aina itse yritän kaupungeissa metsästää. Poikaystäväni sanoikin joskus, että isoista ja vaikuttavista bulevardeista ja aukioista huolimatta ihmiset pitävät suunnattoasti juuri keskiaikaisen tyylisistä sokkeloisista katuverkostoista, ja että moderni arkkitehtuuri ei ota tätä tarpeeksi huomioon. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä, vaikka en haluakaan kiistää suurten aukioiden ja leveiden näyttäytymiskatujen vetovoimaa. Lontoo on siitäkin hauska kaupunki, että se tarjoaa molempia: isoilta pääkaduilta on helppo kiertää kulman taakse pienelle kujalle tai vilkkaalle piazzalle.

Kierroken jälkeen lähdimme pienemmän porukan kanssa baariin (jossa myös yllä mainitsemani video kuvattiin). Tarkoituksena oli vain piipahtaa kuuluisassa pubissa, mutta tapasimme niin monta mielenkiintoista tyyppiä ja keskustelu oli niin kiinnostavaa, että jäimmekin pidemäksi aikaa. Parin tunnin jälkeen suuntasimme vielä kaverini kanssa Canary Wharfiin, jossa järjestettiin hauskat jääveistosfestarit. Koska ilma oli aika kylmä, lämmittelimme jonkun aikaa metroaseman lähellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa osa festareiden yleisöstä pääsi kokeilemaan omia kykyjään jäänveistäjänä! Olisin itsekin halunnut kokeilla hauskalta näyttänyttä puuhaa, mutta ne oikeat, tosi upeat jääveistokset torilla nähtyäni päätin, etten kuitenkaan voisi tarjota ammattilaisille mitään vastusta. ;)







Kommentit