Lumiere, London's new light festival


Viikonloppu on alkanut Lontoossa tavallistakin värikkäämissä tunnelmissa. Jos seuraat lizainlondonia  Instagramissa, tiedätkin jo, että syynä on Lumiere-valofestivaali. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma kutsuu yleisön ihastelemaan 30 eri puolille keskustaa pystytettyä/ripustettua/piilotettua valotaideteosta, ja mekin vietimme perjantai-iltamme sateenkaaren eri väreissä hohtavia installaatioita bongaillen. Ei kuitenkaan hätää, jos et ehtinyt paikalle eilen, sillä festarit jatkuvat vielä kahden päivän ajan.

Mitä Lumieressä sitten kannattaa katsoa? Ihan ensiksi suosittelen etsimään käsiinsä tapahtuman kartan.  Suurin osa taideteoksista löytyy Mayfairin, Oxford Streetin, Piccadillyn ja King's Crossin seuduilta. Kolme ensiksi mainittua aluetta sijaitsee aivan vieri vieressä, ja King's Crossiinkiin pääsee metrolla 10 minuutissa. 

Liikaa ei kuitenkaan välttämättä kannata haalia ohjelmaan, koska Lontoossa etäisyydet ovat pitkiä ja väkeä paljon: me kiersimme eilen "vain" Oxford Streetin ja Mayfairin kohteet, ja saimme tähän ihan huomaamatta kulumaan useamman tunnin.

Näkemistämme installaatioista suosikikseni nousi Benedetto Bufalinon ja Benot Deseillon Aquarium, perinteiseen lontoolaiseen puhelinkoppiin luotu akvaario, jonka sisällä uiskenteli ihan oikeita kaloja. Itse taideteoksen ihanuudesta huolimatta meno sen ympärillä ei valitettavasti kovan ruuhkan vuoksi ollut kovin kivaa - ihmiset tunkivat toistensa päälle ja monelle kuvan nappaaminen matkapuhelimella tuntui olevan se tärkein juttu (paraskin puhuja, kun snapchattasin itse paikan päältä...) Alla olevista kuvista näkee vähän, millaista meininki oli - toivottavasti kalat eivät ahdistuneet!

Muilla kohteilla tunnelma oli onneksi väenpaljoudesta huolimatta rauhallisempi. Oman lisäfiiliksensä tapahtumaan toi se, että Lontoo saa tänä viikonloppuna nauttia harvinaisen kylmä säästä. Ihan Suomen kaltaisista lukemista ei silti puhuta: lämpotila taisi eilen pyöriä siinä nollan tuntumassa. Täällä se kuitenkin jostain syystä tuntui suorastaan purevan kylmältä, ja itse asiassa "jäätävistä lämpötiloista" kirjoitettiin lehdissä asti. Onneksi olin varustautunut monen tunnin ulkoiluun kahdella villapaidalla ja yhdellä kupilla höyryävän kuumaa kaakaota :).


Kommentit

  1. Eikä mä lähdin just Lontoosta pari päivää sitte skotlannin puolelle! Olisin kyllä jäänyt pidemmäksikin aikaa jos olisin tiennyt tästä tapahtumasta! Tosi hienon näköistä, varsinkin toi akvaario ja noi taivaalla keikkuvat valot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, vitsi! Mulle käy kyllä Lontoossa asuvanakin aika monesti niin, että kuulen jostain kivasta tapahtumasta vasta sen päätyttyä.. täällä on niin paljon nähtävää ja tehtävää, että kaikessa on vaikea pysyä mukana :) Toivottavasti sulla oli kiva Lontoon-reissu!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Thanks for taking the time to comment! :)